Sivut

tiistai 8. huhtikuuta 2014

Hassuttelua

Koulukiireet ovat hellittäneet hetkeksi otteensa, niin voin keskittyä tähän blogiinkin välillä :D Tässä postauksessa esittelen hassuja kuvia Donjasta, joita on kiertynyt parin vuoden ajan meidän huushollissamme.


Donja osaa olla todella ilmeikäs tietyissä tilanteissa, ja monesti olen nauranut katketakseni Donjan tilannekuville. Miten koira voi olla niin hassu?!


Ylempänä on oiva esimerkki tilannekuvista! Lisäksi olen tehnyt huvikseni memejä Donjasta, koska oli pakko. :D

Donjan naamaan on hauska välillä liimailla kaikennäköistä, kuten esim. googly eyeseja!

~ doge

sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Hosulin kosinta

Tänään kävimme Donjan kanssa Retu-nimisen poikakoiran luona telmimässä. Pitkän odottelun jälkeen tapaaminen onnistui vihdoin!

Nätisti odotamme bussia
Itseäni hirveästi jännitti, kyseessä oli siis ensimmäinen sovittu tapaaminen uroksen kanssa, joten en tiennyt, miten meidän yhläisyytemme suhtautuisi tilanteeseen. Olemme aikaisemmin treffattu tyttökoirien kanssa, ja ne ovat menneet silleen ok:sti... toivomisen varaa on kuitenkin ollut.

MUTTA! Donja on asunut aikaisemmin sijaiskodissaan toisen koiran kanssa, joka oli uros. Ja Donja on yleensä ystävystynyt paremmin urosten kanssa, vaikka se tuleekin toimeen melkein minkä tahansa kanssa. Jännitys tiivistyi kun Mila tuli Retun kanssa vastaan. Retu oli innoissaan saamasta naisseurasta, Donja suhtautui kosijaan varautuneemmin. Kun pääsimme sisälle, Retu kutsui iloisesti Donjaa leikkiin ja "lauloi" sydäntämurskaavasti oodeja morsiamelle. Donja ei lämmenyt... :c

Jokin kuitenkin muuttui, sillä pian (puolisen tunnin - kolmen vartin päästä) Donja ja Retu painivat kivasti keskenään. Kai se rakkaus lopulta leimahti meidän jääkuningattaren sydämessä :)







Remuamisen jälkeen kävimme lenkillä koirien kanssa. Mila näytti ilveksen jälkiä metsäpolussa (varmaan yksi niistä lukuisista syistä, miksi Donja veti niin kovaa... "Mikäs... onpas iso kissa, HUIH!") ja lenkki meni kuin hujauksessa. :D Koirilla oli kivaa, mikä on tärkeintä, ja odotan seuraavaa tapaamista innolla! Heti kun saan kandin pois alta parin viikon päästä, niin voin päästää Donjan treffailemaan Retun kanssa useammin ;)


"Raksin sua :3"

"MITÄ SÄ SANOIT? >:U" ";____;"
Joo... Donja on aika bitch... :D

Ps. Pitäisi investoida hyvään järkkäriin, että saa varteenotettavia kuvia koiruuksista. Nämä kännykällä otetut kuvat ovat ihan kamalia, esteettinen silmäni itkee verta, buhuu.... ;___;

~ doge

tiistai 4. helmikuuta 2014



Niin kauan kuin olen harrastanut hiihtoa, olen myös fantasioinut koiran kanssa hiihtämistä. Olen myös aina luullut unelmani epätodelliseksi, sillä eihän kukaan voi hiihtää koiran kanssa! Vai voiko?

Törmäsin koirahiihtoon joulukuisessa Koirat-lehdessä, jossa käsiteltiin nimenomaan koirahiihtoa, myös hiihtoraivoa laduilla. Opin, että koirahiihtoa voi harrastaa Tampereella Peltolammen laduilla tiettyinä aikoina, mutta myös järvellä. Jäätyneellä järvellä harva tulee raivoamaan ruuhkaisista laduista, sillä tilaa on kaikille joka suuntaan. Oivalsin tämän mahdollisuuden ja odotin pakkasten tuloa.






Pakkaset tulivat TODELLA pitkän odotuksen jälkeen. Vasta tammikuun puolessa välissä uskalsi tarpoamaan jäänyneen järven päälle, ja eikun tossut vaihtuivat suksiin. :) Donjakin oli ihan innoissaan lumesta ja temmelsi iloisesti hangessa. Pian ajattelin kokeilla Donjan kanssa sitä koirahiihtoa. Otin pitkän 10 metrin pihaköyden, taitoin sen puoliksi ja kiinnitin toisen pään itseni ympäri ja toisen Donjan valjaisiin. Touhu saattoi näyttää ulkopuolisen silmin aika koomiselta, kun selvitin sukset jalassa pitkää köyttä, jonka toisessa päässä riehui hepulikoira. "LUNTA! LUNTA! KATO ÄITI LUNTA! Oliko tuo orava?" *intensiivinen kyttäys*




Liikkeelle lähtö tapahtui myös säheltämisen merkeissä. Donja veti innostuksessaan liian kovaa, niin oma tasapainoni menisasi horjahtaa (kaaduin kerran...). Sitten kun pääsi vauhtiin, niin Donja jäi ihmettelemään pierun hajua jossain hangella (kaaduin toisen kerran). Lopulta kun päästiin Donjan kanssa yhteisymmärrykseen, että kun minä liikun, niin Donjankin kuuluu liikkua, mutta pysyä myös samassa vauhdissa, hiihdosta tuli oikein mukavaa. Koirakin nautti, kun sai tasaisella vauhdilla köpötellä hiihtäjän rinnalla.










Loppureissu kotiin päin sujuikin ongelmitta, kun Donja hoksasi homman nimen. Ihastuin lajiin samantien ja sain paljon iloa irti harrastuksesta. En tiedä, haluanko välttämättä kisailla tässä lajissa, sillä tiedän, että kisailevilla koirahiihtäjillä on kovempi kunto kuin minulla ja ottavat urheilun enemmän tosissaan. Olisin vaan turhaan tiellä. Parempi, että harrastan lajia ilon vuoksi, niin ei tule paha maku suuhun :)

Kotiin kun tultiin, niin reppana simahti samantien. Ottaa koville urheileminen... :D


~ doge

perjantai 6. joulukuuta 2013

Donkkulin talviretki

Kansallisen juhlapäivän (ja vapaapäivän) kunniaksi lähdimme Donjan kanssa ulos seikkailemaan metsään. Löysimme uuden metsäreitin, jossa voi pitää koiraa vapaana ilman että tulee häirittyä muita ulkoilijoita. Metsässä vastaan tuli ainoastaan yksi toinen koira, jonka kanssa Donja sai leikkiä ja temmeltää sydämensä kyllyydestä. Koiran omistajat olivat myös ensimmäistä kertaa kyseisellä polulla ja he kehuivat reittiä hyväksi.









Donjalla on ollut ongelmana harhailla metsäpolulta pururataan ja joutua kiusalliseen tilanteeseen lenkkeilijöiden ja muiden koiranulkoiluttajien kanssa. Donja on kiltti koira, mutta joskus se ei vaan ymmärrä, ettei muut koirat välttämättä halua leikkiä sen kanssa. Tai että muut ihmiset eivät pidä/pelkäävät koiria. Olen joutunut pari kertaa kuulla kunniani koiranomistajana ja tästä opittuani pyrin välttämään kyseisiä tilanteita. Donja on sentään elämäni ensimmäinen oma koira, joten oppia ikä kaikki, eikö? (Kunhan ei tule vaarallisia tilanteita, niin kaikki on ok...) Olen ottanut elämäntehtäväkseni poistaa tämän ongelman ja muokata Donjasta mallikansalaisen. Toki se vaatii aikaa ja hermoja, mutta minulla ei ole mihinkään kiire. :) Tärkeintä on tehdä kaikille hyvä mieli!



Vauhtihirmu






Metsäretki oli oikein onnistunut, Donja sai purkaa vapaasti ylimääräiset energiansa ja leikkiä muiden koirien kanssa, haistella uusia paikkoja ja jopa jahtaa metsämyyrää. :) Kotiin päästyään Donja meni suoraan olohuoneen karvamatolle ottaa lepiä. Äidin pieni peuralapsi <3




~doge~